The sea and the sailors

Ilha Grandella liikuttiin paljon jalan kukkuloiden yli, sillä saarella oli yllättävän paljon nähtävää ja haluttiin ehtiä näkemään viiden päivän aikana niin paljon kuin mahdollista. Yhtenä päivänä ajateltiin ottaa ihan rennosti ja istahtaa laivan kyytiin koko päiväksi. Tarkoitus oli käydä snorklaamassa ja tutustumassa saaren toisen puolen rantoihin. Valitsimme slow boatin, sillä laivassa oleminenhan oli yksi päivän päätarkoituksista. Speed boatilla huristaminen ei niin sopinut päivän hitaan kelluvaan tunnelmaan.

IMG_4238 IMG_4257 IMG_4255

Yhdellä rannalla oli todella vanha valkoinen kirkko, joka seisoi tukevasti huojuvien palmujen välissä. Napsin kuvia kirkon pihalla kun Max kommentoi, että “sä taidat tykätä ovista”. Tajusin itsekin että niinpä taidan. Mikä ovissa, etenkin vanhoissa onkaan niin viehättävää ja symbolista?

IMG_4253

Ilha Grande

Merellä oli tyyntä ja kaunista ja rannat olivat vaihdellen kauniita tai tupattu täyteen rumia ravintoloita. Snorklaus oli hauskaa kuten aina, mutta nähtiin vain melko tavallisia tylsähköjä kaloja. (Onneksi kuitenkin seuraavan päivän SUP-retkellä törmättiin kahteen ihanaan kilpikonnaan.)

Written by:

Be First to Comment

Leave a Reply

Your email address will not be published.